Maksuton koulutus vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelusta markkinointipäättäjille. Varaa oma paikkasi pian!

10 sisältöideaa vaikuttajamarkkinointiin

Vaikka asiaa miten pyörittelisi, vaikuttajamarkkinointi on pohjimmiltaan sisältömarkkinointia, joten hyvä sisältöidea on kaiken A ja O. Sisällön pitää osua sekä brändiin että valittuihin vaikuttajiin, ja samalla vielä herättää kiinnostusta potentiaalisten asiakkaiden, eli seuraajien, silmissä. Tässä artikelissa nostan esille kymmenne erilaista sisältöideaa vaikuttajamarkkinointikampanjalle. Toimivan kampanjan voit luoda esimerkiksi näitä ideoita yhdistelemällä.

Suosikkituotteiden tai -palveluiden esittely

Tämä on yksi käytetyimmistä vaikuttajamarkkinoinnin sisältömuodoista. Yksinkertaisimmillaan vaikuttajalle toimitetaan tai järjestetään tuote tai palvelu, josta vaikuttaja tekee sovitusti julkaisuja omalle sometililleen. Tällä tavalla esimerkiksi uuden tuotteen tunnettuutta saadaan kasvatettua verrattain yksinkertaisella markkinointitoimenpiteellä.

Vaikuttajan yritysvierailu

Vaikuttajan yritysvierailu toimii erityisen hyvin esimerkiksi rekrymarkkinoinnissa, mutta miksei myös muihin tavoitteisiin pyrkivässä markkinoinnissa. Vierailua suunnitellessa sopivan vaikuttajan lisäksi on hyvä pohtia, mitä vierailun aikana tapahtuu, ja kuka yrityksestä on sopiva persoona kertomaan vaikuttajalle yrityksen toiminnasta ja arvoista mahdollisimman mielenkiintoisesti. Hyvänä esimerkkinä toteutimme Hämeenlinnan kaupungille Amazing Business Race -konseptin, jossa neljä vaikuttajaa kisaili erilaisissa kisoissa hämeenlinnalaisten yritysten järjestämissä työtehtävissä.

Tuotteiden tai palveluiden testaaminen ennakkoon vaikuttajalla

Tämä menee sinällään samaan kategoriaan tuotteiden tai palveluiden esittelyn kanssa, kuitenkin sillä erotuksella, että ennakkotestauksella halutaan luoda hypeä lanseerattavan tuotteen tai palvelun ympärille mahdollisimman orgaanisesti. Esimerkiksi monet tv-tuotantoyhtiöt ovat viime vuosina hyödyntäneet erittäin tehokkaasti vaikuttajia elokuvien ja sarjojen ennakkoensi-iltojen kutsuvieraina.

Sometilin takeover

Toimiva tapa hyödyntää vaikuttajaa sisällöntuottajana on myös toteuttaa esimerkiksi My Day -tyylinen takeover yrityksen omalla sometilillä. Tämä tapa on erittäin suosittu luonnollisesti siitä syystä, että takeoverin avulla vaikuttajan sitoutunut seuraajakunta saadaan siirrettyä tehokkaasti yrityksen somekanaviin. Takeoveria suunnitellessa tulisi kuitenkin muistaa, että tuotetun sisällön tulisi olla mahdollisimman luonnollista ja myös yrityksen sometilin muuhun sisältöön sopivaa.

Vaikuttajien haaste tai kilpailu

Tuotteen tai palvelun ympärille voidaan rakentaa leikkimielinen haaste tai kilpailu, jossa vaikuttavat kilpailevat keskenään ennalta määritetyin säännöin. Haastetta suunnitellessa vain mielikuvitus on rajana. Mitä paremmin tuote tai palvelu on kisailun keskiössä, sitä tehokkaammin se luonnollisesti saa näkyvyyttä ja tunnettuutta.

Informatiivinen sisältö tuotteesta tai palvelusta

Moni lukija saattaa pitää tätä sisältöideaa tylsänä, mutta uuden teknologian tai vaikkapa mobiilisovelluksen markkinoinnissa selkeän informatiivinen vaikuttajajulkaisu voi olla todella tehokas tapa tunnettuuden kasvattamiseksi. Vaikuttajan tuottamaa sisältöä voidaan käyttää myös palvelun ohjeistamisessa esimerkiksi mobiilisovelluksen tai vastaavan käyttöönotossa.

Vaikuttajan My Day -päivä

My Day -tyyppinen sisältö on todella suosittua vaikuttajien keskuudessa, ja yksinkertaisimmillaan vaikuttaja tekee sisältöä yhdestä normaalista päivästään, jossa tuote tai palvelu tuodaan luontevasti esille sopivissa hetkissä. My Day -tyyppistä sisältöä suunnitellessa on erityisen tärkeää pohtia, miten tuote tai palvelu saadaan tuotua mahdollisimman luonnollisesti mukaan vaikuttajan päivän kulkuun.

Vaikuttajan räätälöimä tuote tai palvelu

Vaikuttajan itse räätälöimä tuote tai palvelu tuo vaikuttajan seuraajat luonnollisesti lähemmäs brändiä. Hyvänä esimerkkinä tämä voi olla vaikkapa yhteistyössä suunniteltu vaatemallisto, johon tuodaan jotain selkeästi vaikuttajaan assosioitavaa. Toiminnallisessa ympäristössä toteutus voi olla vaikkapa vaikuttajan suunnittelema tai suosittelema ravintolamenu tai jonkinlainen elämys vaikuttajan hostaamana.  

Vaikuttajan toteuttama arvonta tai kilpailu seuraajilleen

Arvonta tai kilpailu on helppo tapa yhdistää tuote tai palvelu seuraajia sitouttavaan ja innostavaan sisältöön. Arvonnoissa ja kilpailuissa on monta toteutustapaa. Jos halutaan saada tuotetta tai palvelua laajasti vaikuttajan seuraajien testiin, voidaan edullisempaa palvelua tai tuotetta jakaa suuriakin määriä. Toisaalta myös eksklusiivisen arvonnan tai kilpailun toteuttaminen on vaikuttajan avulla vaivatonta. Kummassakin tapauksessa arvonta tai kilpailu voidaan toteuttaa vaikuttajan sometilillä tai sieltä voidaan ohjata esimerkiksi yrityksen verkkosivuille tai sometilille osallistumaan.  

Vaikuttajan sisällön hyödyntäminen yrityksen omassa markkinointiviestinnässä

Me Noordilla puhumme paljon siitä, että vaikuttajamarkkinointi tulisi sitouttaa tiiviimmin osaksi muuta markkinointitekemistä, ja samalla vaikuttajamarkkinoinnin toimenpiteiden onnistumiseksi yrityksen pitäisi myös itse hyödyntää vaikuttajan tuottamaa sisältöä mahdollisimman hyvin. Vaikuttajamarkkinointia suunniteltaessa kannattaakin muistaa, että vaikuttajan sisältöä voi hyödyntää monella muullakin tapaa kuin vain uudelleenjulkaisemalla vaikuttajan oman somejulkaisun. Näitä tapoja ovat esimerkiksi strategisen markkinointiviestin välittäminen vaikuttajan avulla, henkilöhaastattelu yrityksen verkkosivuilla tai yksinkertaisimmillaan vaikuttajan tuottaman sisällön boostaaminen maksetun mainonnan avulla. Kuten muussakin vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelussa, vain mielikuvitus on rajana toteutuksessa!

Mikäli vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelu on teidän yrityksessänne ajankohtainen asia, ja kaipaisit sparrailua niin ota ihmeessä Noordin asiantuntijatiimiin yhteyttä!

Lue myös nämä artikkelit:

Tilaa vaikuttajamarkkinoinnin uutiset

Jos yllä oleva blogiartikkeli oli mielestäsi hyvä, niin kannattaa ehdottomasti laittaa meidän uutiset tilaukseen! Ei spämmiä, vaan pelkkää asiaa.

Lähettämällä tämän lomakkeen, luovutat meille henkilötietojasi, joita säilytämme ja käsittelemme tietosuojaselosteen mukaisesti.