Kiinnostaako Twitch-markkinointi ja sen mahdollisuudet? Tule mukaan ilmaiseen webinaariin ti 31.5. Ilmoittaudu täällä!

Vaikuttajamarkkinointi ei aina toimi

Otsikko saattaa kuulostaa hassulta, kun luet vaikuttajamarkkinointitoimiston kirjoittamaa blogiartikkelia. Mutta kyllä, luit oikein! Vaikuttajamarkkinointi ei ole aina oikea vaihtoehto markkinointitoimenpiteeksi. Tässä blogiartikkelissa käydään läpi tilanteita, joissa vaikuttajamarkkinoinnin sijasta tulisi miettiä muita markkinoinnin toimenpiteitä – tai ainakin tehdä asioita hieman eri tavalla.  

Yrityksen muut markkinointitoimenpiteet eivät ole kunnossa

Omasta mielestäni ehkä selkein ja tärkein kohta. Liian usein tuntuu, että vaikuttajamarkkinointia halutaan nyt tehdä, koska ”muutkin tekevät” ja vaikuttajamarkkinointi on ”muodissa”. Markkinointi toimii parhaiten kokonaisuutena, ja siten muut markkinointitoimenpiteet tulisi olla kunnossa, kun lähdetään tekemään vaikuttajamarkkinointia. Vaikuttajamarkkinoinnin avulla on lähtökohtaisesti kuitenkin tarkoitus ohjata potentiaalisia asiakkaita tutustumaan yrityksen tuotteisiin tai palveluun, ja jos muu markkinointi on hajanaista, ei vaikuttajamarkkinoinnista voida saada parhaita mahdollisia tuloksia.

Vaikuttajamarkkinointia tehdään ilman selkeää strategiaa ja tavoitteita

Kuten aiemmassa kappaleessa mainitsin, vaikuttajamarkkinointi on kovassa huudossa myös meillä Suomessa, ja toimialana kaikkien markkinoijien huulilla. Ehkä vähän yleistän, mutta tuntuu että monilla yrityksillä on selkeä ja toimiva markkinointisuunnitelma, mutta sen lisäksi tehdään yksittäisiä vaikuttajayhteistöitä. Me painotetaankin asiakkaille aina, että vaikuttajamarkkinointi tulisi ottaa toimivaksi osaksi markkinointistrategiaa ja -suunnitelmaa – parhaat tulokset tehdään aina hyvällä suunnitelmalla, jossa on selkeät ja mitattavat tavoitteet.

Psst. Jos haluat lisää tietoa vaikuttajamarkkinoinnin strategian suunnittelusta, katso mun video aiheesta.

Vaikuttajia valitaan mututuntumalla

🧐 ”Mä tykkään siitä vaikuttajasta”
🧐 ”Mun mielestä se tekee kivaa sisältöä”
🧐 ”Me ollaan tehty hänen kanssaan ennenkin, ja kaikki on mennyt ihan kivasti. Ei olla kyllä juurikaan mitattu toimivuutta”.

Vaikuttajien valinta on luonnollisesti toimivan vaikuttajakampanjan tärkein osuus. Eikä sitä tulisi tehdä musta-tuntuu-menetelmällä. Siihen, kuka on teidän tuotteelle tai brändille oikea vaikuttaja, vaikuttaa moni asia. Mieti ainakin, ketä haluat tavoittaa, millaista sisältöä haluat vaikuttajan tuottavan ja mieti realistisesti, kuinka paljon budjettia teillä on käytettävissä. Viimeisenä tietysti tulisi varmistaa, että vaikuttaja ei ole tehnyt tai tekemässä sisältöä läheisen kilpailijan kanssa. Kirjoitin aiemmin vaikuttajien valinnasta artikkelin, jossa käsittelen tätä aihetta tarkemmin.

Vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelulle ei ole riittäviä resursseja

Kovin usein vaikuttajamarkkinointia tehdään myös riittämättömillä resursseilla. Yrityksen markkinointitiimin vastuulle kuuluukin usein monia asioita – esimerkiksi markkinoinnin käytännön suunnittelu, somekanavien hallinta ja sisällöntuotanto, digimarkkinoinnin suunnittelu ja toteutus, ja lista jatkuu edelleen. Vaikuttajamarkkinointikampanjan toteutuksessa on monia vaiheita, jotka kunnolla tekemällä varmistutaan siitä, että kampanja onnistuu ja myös vaikuttaja tietää, mitä on tekemässä ja mitä kampanjalla tavoitellaan.

Vaikuttajan tuottamaa sisältöä ei hyödynnetä

Vaikka kaikki edelliset kohdat olisivat kondiksessa, tämä jää aika usein tekemättä. Vaikuttajamarkkinointi on sisältömarkkinointia siinä muussa muukin sisällöntuotanto, ja erityisen tärkeää on hyödyntää tuotettua sisältöä vaikuttajan kanavan lisäksi myös yrityksen omassa tekemisessä. Kun teet markkinointia vaikuttajan kanssa, keräät potentiaalisten asiakkaiden luottamusta, sillä he uskovat persoonaa, jonka sisältöä he päivittäin vapaaehtoisesti seuraavat. Muista kuitenkin varmistua markkinointioikeuksista vaikuttajan kanssa ennen kuin aloitat markkinoinnin!

Jos vaikuttajamarkkinointi on teidän yrityksessä ajankohtainen asia, niin ole ihmeessä muhun yhteydessä! Voit laittaa mailia osoitteeseen mikko@noord.fi, tai soitella numeroon 040 860 4330. Mulle voi myös varata maksuttoman kalenteriajan täällä. Mennään yhdessä onnistuneita vaikuttajatoteutuksia kohti!