(Artikkeli) Jaloviina valitsi Noordin some-toimistokseen

Suomalaiset sen tietävät. Jaloviina on parasta jaettuna.

Jaloviina on tuonut suomalaisia yhteen jo yli yhdeksänkymmenen vuoden ajan. Se on kasvanut ja kehittynyt suomalaisten kanssa, mutta silti pysynyt rehellisenä ja aitona läpi vuosien. Jaloviinan äärellä on jaettu ilot ja surut, mutta aina Jaloviina on ollut parasta jaettuna.

Jaloviinan markkinointi sai vuonna 2026 uuden startin, kun väkevien alkoholituotteiden digimainonta vapautui. Noord valikoitui Jaloviinan kumppaniksi edistämään Jallun sanomaa somessa ja vaikuttajien kautta, sekä oivaltavien tapahtumien avulla.

Kuluneesta kesästä eteenpäin Jaloviinan somessa on nähty kaveriporukoiden kohtaamisia, hauskanpitoa ja unohtumattomia yhteisiä hetkiä. Eli juuri sitä, mitä Jaloviina parhaimmillaan on.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Tume (@tume) jakama julkaisu

”Noord valikoitui toimistoksemme laajan kilpailutuksen kautta, jossa heidän ihmisläheinen visionsa Jaloviinan digitekemisestä erotti heidät muista. Jaloviina on aina ollut tuote, joka on tuonut ihmiset saman pöydän ääreen jakamaan ne tärkeät yhteiset hetket, mikä nousi myös esiin Noordin lähestymisestä. Jaloviinan lähtölaukaus on ollut erittäin onnistunut ja odotamme innolla mitä tulemme saavuttamaan tulevaisuudessa yhdessä Noordin kanssa.” sanoo Jaloviinan Senior Brand Manager Aki Kaskirinne.

”Noordin tiimi on puhkunut innosta, kun ollaan päästy edistämään Jallun ilosanomaa somen, vaikuttajien ja maksetun mainonnan avulla. Anoran tiimi on auttanut meitä huikealla tavalla ymmärtämään Jaloviinan viestin ja yhteistyö on mutkatonta ja toimivaa. Kuten Jallukin, yhteistyö on parasta jaettuna”, kommentoi Noordin Chief Operating Officer Mikko Salonen.

Tehdäänkö teillekin?

NOORD on luova some-toimisto, joka taitaa datalähtöisen vaikuttajamarkkinoinnin ja luovat some-sisällöt. Soita mulle tai laita viestiä, niin lähdetään suunnittelemaan yhteisiä onnistumisia!

Mikko Salonen
Vaikuttaja- ja some-markkinoinnin asiantuntija, Noordin operatiivinen johtaja
040 860 4330
[email protected]