KFC Suomi Arvonta, maaliskuu 2026Arvonnan järjestäjäApl Fresh Food Oy Fredrikinkatu 48 A 00100 HelsinkiArvonnan alkamis- ja päättymispäiväArvontaan voi osallistua kampanjavaikuttajan kampanjajulkaisun julkaisupäivästä eteenpäin 7 päivän ajan.Arvontaan osallistuminenArvontaan voi osallistua kampanjajulkaisuissa (Instagram, TikTok) annetuilla ohjeilla. Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt. Osallistujan tulee olla yli 18-vuotias.Osallistumisoikeutta ei kuitenkaan ole niillä henkilöillä ja heidän perheenjäsenillään, jotka ovat olleet tekemisissä tämän kilpailun järjestelyjen kanssa. Kilpailuun osallistuminen ei edellytä tuotteen tilaamista, ostamista tai muun kilpailun järjestäjän toimialaan kuuluvan sopimuksen solmimista. Osallistuminen edellyttää näiden sääntöjen sekä muiden kilpailun järjestäjän kilpailua koskevien päätösten hyväksymistä.Voittajien arpominen ja julkistaminenNoord Agency Oy arpoo voittajat arvonta-ajan päätyttyä. Voittajia arvotaan yhteensä yksi (1). Kilpailun osallistumisajan ulkopuolella tai muutoin annettujen ohjeiden vastaisesti saapuneita osallistumisilmoituksia ei huomioida.Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti Instagramin tai TikTokin yksityisviestillä. Jos voittajaa ei tavoiteta viikon kuluttua arvonnan suorittamisesta, on kilpailun järjestäjällä oikeus valita uusi voittaja.PalkintoKaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 1 kpl 1500 € lahjakortti Finnairin verkkokauppaan.Kilpailun järjestäjän vastuuKilpailun järjestäjä rajoittaa vastuunsa kilpailun palkintojen arvoon. Kilpailun järjestäjä vastaa arvottavasta palkinnosta maksettavan lakisääteisen arpajaisveron suorittamisesta. Osallistuja antaa tietonsa ainoastaan kilpailun järjestäjän käyttöön.Kilpailun järjestäjä ei vastaa esim. kolmansista osapuolista johtuvista ongelmista, kuten ongelmasta yleisessä internet-verkkoyhteydessä taikka osallistuvan henkilön palomuurin tai virustorjuntaohjelmiston toiminnasta johtuvista ongelmista. Kilpailun järjestäjä ei myöskään vastaa teknisistä syistä perille tulemattomista internet-osallistumisista, puutteellisista, asiattomista, luku- tai julkaisukelvottomista lähetyksistä.Sääntöjen muuttaminenKilpailun järjestäjällä on oikeus milloin tahansa muuttaa näitä sääntöjä.Henkilötietojen käsittelyOsallistujien henkilö- ja yhteystietoja ei käytetä eikä luovuteta suoramarkkinointitarkoituksiin ilman osallistujan antamaa erillistä suostumusta.Oikeus omiin tietoihin ja oikeus siirtää tietonsa järjestelmästäKilpailuun osallistutaan kampanjajulkaisuissa olevien ohjeiden mukaisesti. Kilpailun osallistujalla on oikeus pyytää omia tietojaan em. palveluista.Oikeus tietojen oikaisemiseenKilpailuun osallistunut voi poistaa osallistumisensa poistamalla kommenttinsa.Oikeus tulla unohdetuksiKilpailuun osallistutaan kampanjajulkaisuissa olevien ohjeiden mukaisesti. Halutessaan kilpailuun osallistuneella on mahdollisuus poistaa tietonsa em. palveluista, joka myös poistaa kilpailuun osallistumisen.