Kohti uutta normaalia – ja sen yli!

Toy Storyn Buzz Lightyear oli mun lempihahmoja pienenä, ja jo silloin pidin Buzzin asenteesta. Aina yritettiin parhaansa ja tehtiin vähän enemmän. Samalla elämän ohjeella lähdetään myös Noordin vuoteen 2021. Aina isompaa ja kovempaa!

Noord.fi uudistui

Niin kuin ehkä harjaantuneempi silmä saattaa huomata, uudistettiin meidän sivusto loppu- ja alkuvuoden sprinttiprojektilla, ja samalla tehtiin pieniä tarkoin harkittuja viilauksia myös visuaaliseen ilmeeseen. Vaikka siitä kovasti digattiinkin, niin luovuttiin dark modesta, ja tultiin hieman kevyempään ilmeeseen vaalean harmaalla taustalla.

Uudelta sivustolta löydät selkeytetyn palvelurakenteen, päivitetyn vaikuttajalistauksen ja viime vuoden tärkeimmät ja siisteimmät keissit. Samalla Noordin kuvaus kiteyteyi seuraavanlaiseksi (mitä mieltä?):

Noord on vaikuttajamarkkinoinnin ja mediatuotannon kokonaisvaltainen kumppani. Meiltä saatte tulokselliset vaikuttajamarkkinoinnin kampanjat aina vaikuttajavalinnoista tuotantoon. Saman katon alta saatte myös ääni- ja videotuotanto laadukkaasti kaikkiin tarpeisiinne.

Uusia, isoja signauksia

Hartiavoimin on tehty hommia myös Management-puolella, ja samalla päästäänkin paukuttelemaan henkseleitä kolmella mahtavalla vaikuttajalla. Johannes, Rosanna ja Nikolai – tervetuloa tiimiin!

Johannes ”Hatsolo” Hattunen


Hatsolo on maineikkaan katutanssiryhmän ja kuusinkertaisen Suomen mestarin Flow Mo Crewn jäsen. Hatsolo on lisäksi tanssikoulu Saiffan perustajajäsen ja TFW Helsinki -kuntosaliketjun omistaja. Vuonna 2017 Hattunen julkaisi kirjan ”Hatsolo – Elämä breikkarin silmin”, joka on kertomus mahdottomana pidetyistä unelmista, joista tuli totta kovalla työllä, tinkimättömällä intohimolla ja ripauksella onnea. Johannes on somevaikuttaja, motivaatiopuhuja, sarjayrittäjä ja vuoden 2024 olympialaisissa myös olympiaurheilija! Tutustu Hatsoloon!

Rosanna Kulju


Rosanna on yksi Suomen seuratuimmista somepersoonista, joka erottautuu aitoudellaan. Rosannalla on poikkeuksellisen sitoutunut seuraajakunta juuri ostovoimaisissa naisissa, sillä seuraajat kokevat olevansa osa Rosannan ystäväpiiriä. Rosanna julkaisee somessa aitoa ja rehellistä sisältöä naiseuteen ja naisiin liittyviin asioihin sekä yrittäjyyteen liittyen, ja antaa omia mielipiteitään välillä vaikeisiinkin asioihin. Rosannaa seuraa Instagramissa yli 75 000 ihmistä. Tutustu Rosannaan!

Mä lähdin Noordin matkaan, koska uskon että vuosi 2021 tuo uusia mahdollisuuksia! Noordilla homma tuntuu olevan loistavasti hanskassa ja lähdetään viemään asioita yhdessä kunnianhimoisesti eteenpäin.

Nikolai Alho


Suomen jalkapallomaajoukkueeseen läpimurron tehnyt Nikolai Alho on viisinkertainen suomenmestari, levy-yhtiön toimitusjohtaja ja somevaikuttaja. 27-vuotias multitalentti solmi tammikuussa 2021 puolentoista vuoden sopimuksen Unkarilaisen MTK Budapestin kanssa. Tutustu Nikolaihin!

Oli helppo ottaa yhteistyökumppaniksi ennestään luotettavat tekijät, jotka on tuonut pelikentille uudenlaisia mutta toimivaksi koettuja metodeja.

Näillä eväillä on enemmän kuin hyvä lähteä kohti uutta! Jos teillä on tarvetta inspiroiville vaikuttajakampanjoille tai video- ja äänituotannolle, niin ota yhteyttä! Me hoidetaan homma. Ja ollaan vielä aika mukaviakin!