Pääsimme suunnittelemaan ja toteuttamaan Keudan Neljän striimaajan illallinen -konseptia, jossa neljä Suomen kiinnostavimpiin Twitch-vaikuttajiin kuuluvaa striimaajaa kokkasivat vuorotelleen toisilleen kolmen ruokalajin illallisen. Apunaan striimaajilla oli Keudan ravintola-alan opiskelijoita eri toimipisteistä. Yhteistyöstä tehtiin kunkin illalliskattauksen aikana livelähetys Twitchissä vaikuttajien omille kanaville.
Keuda eli Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä on Keski-Uudellamaalla sijaitseva ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Keudan toimipisteitä on muun muassa Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä.
Kampanjan tärkeimpänä tavoitteena oli tuoda Keudan ravintola-alan opiskelumahdollisuuksia esille striimaajien seuraajakunnalle. Kampanja sisälsi neljä eri lähetystä peräkkäisinä viikkoina helmi-maaliskuussa 2022. Jokainen lähetys tehtiin eri kaupungissa ja toimipisteessä. Lähetyksiin osallistui neljä eri opiskelijaryhmää opettajineen. Kaupallisessa yhteistyössä toteutetut, vuorovaikutteiset livelähetykset tuotettiin vuorotellen kokkausvuorossa olevan striimaajan kanavalle.
Kampanjan ajankohdaksi valittiin yhteishakua edeltävä aika, jotta yhteistyölähetyksillä pystyttiin tuottamaan lisätietoa koulutusvalinnoista ja yhteishausta sekä ravintola-alan mahdollisuuksista. Kampanja sisälsi myös kuukauden mittaisen brändimarkkinointipaketin, joka sisälsi bannerimainoksen striimaajien lähetyksissä kuukauden ajan.
Lähtötilanne
Keudalta saadun kattavan briiffin jälkeen lähdimme konseptoimaan oppilaitokselle sopivaa sisältöä, jolla saisimme nostettua ravintola-alan mahdollisuuksia mahdollisimman laajalle yleisölle. Sisällössä haluttiin ottaa huomioon vuorovaikutus, sitoutuneisuus sekä vaikuttajamarkkinoinnin uudet keinot. Twitch-striimaajamarkkinointi valikoitui tavaksi tuottaa vuorovaikutteista sisältöä täyttäen toimeksiantajan sisällölliset ja tavoittavuudelliset tavoitteet.
Mitä me teimme
Noordin tiimi konseptoi, suunnitteli ja toteutti neljän striimaajan Twitch-kanavalla striimaajamarkkinointikampanjan. Kampanjaan sisältyi neljä livelähetystä striimaajien omilla kanavilla. Kampanjaan kuului myös lähetysten ennakkonostot striimaajien omilla Instagram-kanavilla. Ennakkosuunnittelun ja konseptoinnin jälkeen käsikirjoitumme ja tuotimme lähetykset yhdessä striimaajien kanssa ja raportoimme asiakkaalle kattavasti tuloksista.
Kampanja pähkinänkuoressa
- Striimaajamarkkinointikampanja, neljä striimaajaa
- Mukana olleet striimaajat: Rapsu, Janinaemma, Joonas Virta, Liigaviisas
- Neljä kaupallisessa yhteistyössä toteutettua teemalähetystä
- Teemalähetyksiä seurasi 65 000 suomalaista käyttäjää
- Bannerimainonta keräsi yhteensä 827 000 näyttökertaa kuukaudessa
Artikkelin kuvat: Janne Huotari / Keuda